Kirjoitampa minäkin, ettei mene Terhin yksinpuhumiseksi. Tein tänään ensimmäiset konkreettiset valmistelut reilin eteen. Kävin kylillä ostamassa matkaoppaan ja kartan. Lisäksi hain (huonolla tulosella) matkaoppaita kirjastosta.
Matkaopas. Olen tykästynyt Lonely planetin kirjoihin enkä tehnyt poikkeusta tälläkään kertaa. Päädyin Western Europe -kirjaan, sillä ilmeisesti ei juuri Itä-Euroopan puolelle eksytä. Selailin kirjaa läpi ja nyt jo hirvittää tiedon vähäisyys. Opus on paksu kuin mikä, mutta koska käsiteltävä alue on laaja niin joka kohteesta on kerrottu vaan tiivis yhteenveto.
Kartta. Mietein pitkään tarviiko sellaista. Tulin kuitenkin siihen tulokseen että kirjan pienet kartat ei riitä. Siitä ei hahmota kokonaisuuksia eikä näe pikkupaikkojen nimiä. Vertailin karttoja ja koin "tavallisen" kartan paremmaksi vaihtoehdoksi kuin rautatiekartan. Lisäksi hinta tippui heti puoleen tämän päätöksen kohdalla.
Aikataulukirja. Pallontallaajia lukiessani totesin ihmisten jakautuvan kahteen koulukuntaan, toisten mielestä kirja on aivan turha, toiset taas ylistivät sen kätevyyttä. Tässä ei taida olla vaikeuksia valita. Ei siitä ole montaa vuotta kun omistin vielä VR:nkin aikataulukirjan :D Siitä vaan on kivempi kattoa kuin netistä. Kuulemma Saksan rautatieyhtiö myy koko Euroopan kattavaa aikataulukirjaa seitsemällä eurolla (kirjakaupassa näkyi olevan useemman kympin). Ja mikäs sen kätevämpää kun kuitenkin Saksasta lähdetään liikkeelle.
Kirjasto. Marssein ensin kymppikirjastoon postitaloon. Ja ette arvaa mikä siellä soi! "Junilla on kiire mulla ei" ...kyllä vaan. Euroviisukaraoke ja humalainen polttariporukka piti huolen että kirjastossa ei todellakaan ollut hiljaista. Matkaoppaita oli surkeanlaisesti, joten päätin vielä käydä Rikhardinkadun kirjastossa. Lopulta käteen ei jäänyt juuri mitään. Hyllyt oli melko tyhjiä ja kirjat jotenkin epäoleennaisia. Ehkä joku muukin suunnittelee kesäreissujaan juuri nyt.
Ja heti huomaan valehdelleeni. Olenhan tehnyt aiemmin jotain hyvin konkreettista tän reissun eteen. Irtisanoutunu töistä nimittäin.
sunnuntai 6. toukokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti