lauantai 5. toukokuuta 2007

Jotain päähinettä

Näin vanhemmiten sitä on kantapään kauttakin tullut opittua, että auringonpistos ei ole vain äitien hössötystä. Niinpä siis kesällä siellä Euroopassa pitää olla jokin, millä peittää pää (sen lisäksi, että voi peittää likaisen tukan, heh).

Sain tietysti loistoidean ommella itselleni tuollaisen kalastajan lakki -tyylisen viritelmän. Yksivärinen kangas oisi tietysti ollut pop, mutta en viitsi yhden lakin takia ostaa mitään, vaan tein sitten jämäpaloista.

Yllättävän siisti minun ompelemaksi! Ainut vika vaan, että lieri on aivan liian iso!



Ja jos sen taittaa, näytän puutarhurilta. Tai muuten vaan dorkalta.



En kyllä taida tuota mukaan ottaa, vaikka samapa se, miltä sitä turistina siellä näyttää :D Väri kyllä sopii sen puolesta, että ajattelin pakata mukaan lähinnä vihreitä ja ruskeita vaatteita (kaikkia tällaisia epäolennaisia asioita olen kyllä jo miettinyt, vaikka itse reitti on vielä vaiheessa).

Yritin jo tuputtaa sitä äidille, että se oisi tosi nätti sillä, kun se kyykkii tuolla kasvimaalla, mutta ei se oikein innostunut. Ilkka kyllä innostui heti, että voin ommella sillä tuollaisia lakkeja (tosin pienemmällä lierillä ja yksivärisestä kankaasta), koska se käyttää tuollaisia kesäisin.

Seuraava yritelmä on ehkä virkata jokin myssy. Jos sekään ei onnistu, niin sitten varmaan pitää koluta kauppoja läpi tai käyttää huivia.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tuo on hieno hatu, oliko se sitten loppujen lopuksimukana reilillä?=) ei?=)

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.