sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Reilikuvat!

Tai oikeastaan valitut palat niistä:

http://www.flickr.com/photos/junillaonkiire/

lauantai 30. kesäkuuta 2007

Insidejuttu!

On pakko laittaa, kun löyty youtubesta :D



"näin luontoäiti järjestää sen minkä toiset työllä aikaan saa"

Haikailua

Olen tänään yrittänyt sopeutua taas normaalielämään. Vieläkin on hieman hukassa, ehti jo tottua siihen reissaamiseen :)

Ranska ja Pariisi oli enemmän mun mieleen kuin olisin osannu odottaa. Tiesin et Pariisissa on paljon nähtävää, mut oikeesti sinne tarvis kyl kaks viikkoo aikaa! Eniten ehkä jäi harmittaan se nykytaiteen museo, joka löydettiin kaks tuntia ennen kentälle lähtöä. Se oli valtava ja ei ois ehtiny kiertään niin ei sitte menty ollenkaan. Lisäksi Versailles sisältä ja Disneylandin toinen puisto jäi näkemättä. Lupasin itselleni palata sinne vielä, mutta talvella. Toivon et sillon ei tarvis jonottaa tuntitolkulla joka paikkaan.

Sitä romanttista puolta Pariisista en kyllä löytäny. Mun mielestä se ei oollu erityisen kaunis tai viehättävä. Sielä nyt vaan sattuu oleen paljon tekemistä ja erityisiä nähtävyyksiä. Ehkä liikuttiin väärillä alueilla?

Pariisin lentokentälle (Charles de Gaulle) kyllä menee pitkä miinus! En oo hirmuisesti lentäny, mutta oletan ettei tollanen voi olla normaalia. Oltiin kentällä kaks tuntia ennen lähtöä, päästiin heti check-inistä läpi mutta turvatarkastusjonossa kului aikaa niin että kymmenen minuuttia ennen koneeseen pääsyä vasta päästiin läpi. Jäi sit tuliaisetki ostamatta kun sielä nökötettiin. Eikä siel kyllä ees ollu kauppoja. Meinas jo loppua toivo niiden ranskisten kanssa!

Rinkkani painoi takaisintullessa 16,5 kg. Olin varautunu heittään osan tavaroista pois tarpeen vaatiessa, mutta eipä sitten tarvinnu. Niimpä kannoin kaikki vajaasta makaronipussista lähtien Suomeen xD Shoppailuja ei hirmuisesti tullu tehtyä, mutta sopivasti kuitenkin. Pariisin alennusmyynneiltä ostin neljä vaatetta, Disneylandista mikkitennarit ja aiemmin Sveitsistä toiset tennarit. Sitten jotain pikkusälää kuten hiuspampuloita, kirjepapereita ym.

Loppukaneettina voisin todeta että viisastuin sen suhteen mitä kannattaa ulkomailta lähteä hakemaan. Mikäli tahtoo nähtä kauniita linnoja ja vanhoja kaupunkeja ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Hämeen linna ja Tallinnan vanha kaupunki on edelleen ne rakkaimmat ja kauneimmat. Mikäli tahtoo nähdä huikeita maisemia ja kauniita Jerusalemeita niin silloin suunta muualle! Ja Jerusalemeista puheenollen, seuraavan reilin olen jo suunnitellut välille Espanja-Istanbul. Kaikki ne ihanat Jerusalemit siinä välissä! Saattaa vaan kestää jonkun aikaa että kokoan rahat. Ja lisäksi pitää laatia seuranhakuilmoitus. Terhi ei tuonne kuulemma lähde ;D

Kokonaiskustannus

No nyt on nämä laskettu:

Reililippu, lentoliput ja kaikki, mitä käytin matkan aikana

1906,71 e

Ja jos taksimatka lentokentältä lasketaan, niin

1931,71

mutta eihän sitä lasketa, koska oisin ihan hyvin voinut odottaa 3 tuntia bussiakin, ei vaan tullut mieleen :P

Mun mielestä selvittiin ihan kohtuuhintaisesti. Onhan tuo todella paljon rahaa, mutta sillä on kuitenkin melkein kuukauden ajan kierretty Eurooppaa!

Ja kokonaiskustannus on tärkeä laskea, koska sitä on nyt jo kysytty useaan otteeseen ja tullaan varmasti vielä kysymäänkin, joten nyt voi ainakin heittää sitten sentin tarkuudella sen todellisen summan, eikä vain arvioida.

Takaisin Suomen maaperällä

On nyt pakko tulla yöllä päivittään. Tulin juuri kotiin enkä malta mennä nukkumaan!

Lento sujui hyvin ja pakaasi löysi perille myös. Kulttuurishokki iski bussissa, joka Tikkurilassa täyttyi humalaisista juhlijoista. Uskomatonta meininkiä. HK oli edistynyt laajennusrakennuksissaan ja meen kotikatu oli saatu valmiiks! Kotioven avattuani haistoin sen saman tuoksun kuin ensi kerran tänne muuttaessani. En tiedä mikä se on, mutta on varmaan haissut koko ajan. Ei paha, mutta hassu.

Soilelle ja Artolle extrasuperkiitos postien tyrjäämisestä! Olitte oikein lajitellut lehdet ja kaikki! :)

Pitäis kai malttaa jättää tää kirjottaminen ja huomenna virkeempänä kertoilla pariisin päivistä ja tehdä hieno yhteenveto matkasta. Pää pursuaa ajatuksia.

Ja ai niin. Pariisin kesä on lyhyt mutta vähäluminen. En olis uskonu et siel tarvii palella. Suomeen saavuttua oli keskiyö ja tarkenin silti paremmin. Niin että suotta ollaan kateiltu toisten kesiä!

Kuvia

Ehjinä Suomessa.

Laitan pari kuvaa, juttua sitten myöhemmin (ja linkkiä paikkaan, jonne enimmät kuvat aion laittaa ja sitten teidän on pakko katsoa ne). Hassua muuten, miten oli jo niin tottunut ranskalaiseen näppäimistöön, että meinasi heti alkaa kirjoittaan väärin :D


Meidän reitti juntattuna kartalle. Sitä täytettiin sitä mukaan, kun matka eteni ja siitä oli kätevä näyttää kaikille kyselijöille, mistä ollaan tultu.


Aivan maharoton patonki


Eiffel - töks!


Minä ja Tiku Disneylandissa. Ihan friikit silmäpussit joka kuvassa.


Mervi ja Hessu-lippis, minä ja Minni-korvat :D


Ostettiin molemmille maailman hienoimmat timikset!


Catacombes ja miljoonien ruumiiden luut. Sinne ne oli kasattu, kuin halkopinoiksi. Ei vaan oikein käsittänyt, että ne oikeesti on ihmisten luita, kun niitä oli aivan käsittämättömän paljon! Kiva turistikohde juu.


Äsken kateltiin lentokentällä, että minnekäs sitten mentäisiin. Alettiin lukeen taululta ja hokeen "käyty, käyty, käyty..." :D Sitten piti ottaa siitä kuva ja muokata se. Ikkunan avausta, nähkääs.

Tuosta Rovaniemestä voisi olla realistista aloittaa :D

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Pariisi

Ollaan Pariisissa. Mina tykkaan ja tykkaa Mervikin.

Eilen loikoiltiin Eiffelin juurella ja tanaan kaytiin Versaillesissa (tosin ei menty sinne sisalle, kun oisi joutunut jonottaan yli 3 tuntia, mutta pyorittiin siella puutarhassa ja se oli upeus).

Hotellimme on aivan helvetin jeerassa ja jossain maahanmuuttajien lahiossa ja olin aika vittuuntunut, kunnes paastiin hotellille asti ja se on tosi kiva ja siisti, joten ei valittamista.

HUOMENNA DISNEYLANDIIN!!!!!

Hiphei

Kallis netti, vahan aikaa, asioita hoidettavana, joten en jaa kirjoittamaan romaania.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

taas

Onko matkavasymys alkanut painaan, kun yha vaan tiheampaan tahtiin loydetaan itsemme nettikahviloista? Tai ei naita kylla kahviloiksi voi edes sanoa; nama on vaan ihan sita itteensa eli nettiin paasee.

Miksi pirussa meille osui taas nimenomaan sunnuntai yojunan odottelu -paivaksi? Hengata myohaan iltaan asti ilman sita hostelli/hotellihuonetta ja kaupungillakin kaikki paikat kiinni! Viimeksi siis Kolnissa turhauduttiin ja nyt sitten taa Toulouse. Tosin nyt ei ole kaynyt aika niin pitkaksi, koska rinkat sentaan saatiin sailoon, niin ei tarvi niita rehata mukanaan. Miten voi olla sellainen tilanne, etta on ulkomailla ja on tylsaa? Mutta jotenkin vaan turtuu. Tama kaupunki koluttiin jo eilen lapi. Taalla on vahemman nahtavaa toiselle paivalle, kuin Honkajoen keskustassa. No, ollaan hengattu aika paljon puistossa. Paivaunet puistonpenkilla, ihmisten tarkkailua, ympariston tarkkailua (oon esim nahnyt, kun yksi nainen astui purkan paalle ja joka askeleen jalkeen sita tarttui vahemman ja vahemman kenganpohjasta maahan. Näin (copypastetin tuohon ä:n, etten kirjoittaisi naimisesta) myos pulun paskantavan maahan ja jonkun astuvan sen paalle). Ollaan luettu kirjoja. Oon reissun aikana jo lukenut yhden ja nyt luen toista. Mark Haddonin uusin. Ei kymmenesosaksikaan yhta hyva, kuin hanen edellinen kirjansa.

Juup, se on sitten niin, etta aamulla ollaan Pariisissa ja siihen loppuun junalla reissaaminen. Viikon paasta ollaan jo oltu hyvan aikaa Suomessa. En kylla varmasti suostu sellaiseen "ihana olla kotona" -hossotykseen (mika ei todellakaan tarkoita sita, ettenko haluaisi nahda Ilkkaa pian). Mina en matkusta sen takia, etta on kiva palata kotiin. Minusta on kiva olla kotona JA on kiva matkustaa.

On kylla vahan ikava mun ergonomista tyynyani.

Se on muuten kumma juttu, kun kuvittelin, etta kunto nousee reissussa, kun kavellaa niin paljon. VAARIN! Oon ennemminkin saanut jonkin rasitusvamman nilkkaani (ylipainon syyta varmasti sekin ja mun kengat ei ehka kuitenkaan ole tarkoitettu noin paljoon kavelyyn) ja lisaksi jalkoja alkaa sarkea joka paiva varhaisemmassa vaiheessa. Mutta onhan peruskunto silti saattanut parantua.

PS. Sain ikuistettua kameralla sen ylirasvaisen tukkani! Sen jalkeen pesin sen kahdesti erittain perusteellisesti. Pesin myos kampani shampoolla. Niin kai kuuluisi tehda saannollisin valiajoin, mutta tuo oli vasta toinen kerta elamassani :D

lauantai 23. kesäkuuta 2007

Taa on joku Sortie

Oon oppinut muutaman sanan ranskaa!

Esimerkiksi "Sortie" tarkoittaa uloskayntia. Kantapaan kautta opittu, koska joka juna-asemalla lukee kissan kokoisin valkoisin kirjaimin sinisella taustalla SORTIE ja se nayttaa ihan semmoselta kyltilta, missa ne asemien nimet lukee. Sitten vaan, kun kuulutuksia ei joka kerta ymmarra, kytataan ikkunasta, missa mennaan.

-Mika taa on?
-Joku Sortie
-Eli ei viela meidan

Ja seuraavalla asemalla:

-Siis mita vittua, taas Sortie!?!

Yllattaen Sortiesta on tullut yksi hokema lisaa.

Muita, mita hoetaan koko ajan on: "stunning view", "vibrant city" ja "veri pik, veri lonk"

Lisaksi joitain tiettyja lauluja lauletaan koko ajan. Ei mitaan hajua, mista ne ovat mieleen palkahtaneet, mutta niita vaan alkaa laulaan yha uudelleen ja uudelleen.

Toissapaivana mulla aukes shoppailusuoni ja melkein tuplasin paivabudjetin. Nyt oon taas pysynyt ruodussa, vaikka taalla on aivan jarkyttavan ihania kauppoja!!!

Mulla on nyt kylla taatusti rasvaisin tukka ikina :D Kun Avignonista lahtieassa se alkoi oleen jo siina rajoilla, etta pitaisi pesta, mutta ajattelin vitkuttaa Carcassonneen asti ja siella meilla ei ollut suihkua ja nyt, koska oli lauantai ja saavuimme tanne Toulouseen iltapaivasta, niin ei tuhlailtu aikaa suihkuun, vaan lahdettin heti kylille, kun kaupat on viela auki. En tieda, onnistunko ikuistaan kameralla tata paskaisuutta, mutta aion yrittaa. Coolia oisi ollut pesta tukka Carcassonnen hotellin lavuaarissa, mutta en saanut aikaiseksi. Eika se olisi ollut yhta helppoa, kuin kainaloiden pesu.

Hitto vie, voisin voidella kakkuvuokia paallani!

Onneksi huivin alle saa kaiken piiloon.

Toulouse

Teilla on siela juhannus ja me ollaan taalla Toulousessa. Jatettiin sit se Barcelona suosiolla valiin ja ollaan vaa pyoritty taal etela_ranskassa. Huomenna ois tarkotus lahtee yojunalla Pariisiin. Oli haikeeta olla junassa kun ties et on viimenen paivajuna. Yojunassa ei paljo maisemia nae.

Otettiin yhen tahden hotelli aseman lahelta ja maksettiin 5€ ylimaarasta et saatii erilliset petit. Mut halpa oli silti, 20€ naama. Siel on telkkari! Koko matkalla ei oo ollu telkkaa eika sita oo kaivannu. Mut nyt on sit hauska katella dubattua meininkia.

Taa Ranskan nappis on kylla omaa laatuaan. Kaikki ihan vaaras paikas. Piste ja kaikki numerot tarvii shift_nappulaa. Enka loyda tota viivaa!

Ollaan otettu rennosti viime paivat, ei oikein olla tehty mitaa. Kierretty vaha kauppoja ja siina se. Terhi syyttaa et nukun liikaa, mut kai tas vaihees matkaa saa jo paivisin torkkua. Ja se ei oo nukkunu lattialla :D Pitaa ladata akkuja et jaksaa sit Pariisissa.

perjantai 22. kesäkuuta 2007

Liian hyvaa muurausjalkea

Carcassonne on huijausta! Tultiin tanne linnan perassa ja vaikka Holy Lonely Planet tiesi kertoa vain uloimman muurin olevan alkuperainen niin silti odotin jotain parempaa. Nattihan se toki oli, mutta olis ny ees koittanu teha siita vanhan nakosen!

Matka tanne oli mielenkiintoinen. Valilla Montpellier_Narbonne juna kiisi jossain rantakaislikossa ja meri valkkyi valilla. Narbonnen asemalla bongattiin kaksi suomalaista. Molemmat tunnisti toisensa suomalaisiksi :D On se kumma. Juteltiin matka Carcassonneen, he oli juuri alottaneet reissunsa ja meen alkaa olla jo loppuuolella. Tuli haikee fiilis.

Ollaan eka kertaa hotellissa ja siis eka kertaa kahen hengen huonees. Makso 16,5 euroo naama per yo. Suihkua ei oo, mut on sita ennenki sontasena kuljettu :D Sita aatteli et oma huone olis luksusta, mutta molemmilla tuli jo ikava hostellin vilsketta. Ja mun univaikeudet taas kukoisti. En pystyny nukkuun parisangyssa, pienikin hipaisu tai patjan heiluminen sai mut hereille. Tein sit paivapeitosta ja viltista petin lattialle. Siela oli vilpoisaa ja oma rauha. Sen jalkeen nukuinkin hyvin. Terhi vaan totesi etta musta ei tosiaan ois parisuhdeihmiseksi ;D

Yritys hyva taas

Taas kuvien laittamisen kanssa vaikeuksia XO Tama pirun kone ei kahden kuvan jalkeen enaa tunnista mun muistikorttia. No kaksi kuvaa nyt sitten :D

Mina ja lempileluni Bernin fysiikkapuistossa. Pieni fyysikonalku ihan innoissaan.


Carcassonne


¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Vaihdoin Mervin kanssa koneita, niin nyt saan pari lisaa. Livejournalin kautta saa pystykuvia, jee

Tama on Jennille:



Avignonista kukkuluuruu-kuva.


Ihan friikki kuva Veronasta :D


Se joku colosseumin nakoinen Veronasta


Avignonista joku paavimesta


¨¨¨¨¨¨¨

Ja nyt tuo kone vaitti etta aika loppui, vaikka sita piti olla viela vaikka kuinka paljon.

Takas omalle koneelle ja koko paska uusiksi.

Nama oli sitten oikeasti viimeiset kuvat, joita yritan laittaa miltaan muulta koneelta, kuin omaltani (tai siis ilkan) kotona!!!

Haistakoot paskan nama nettikahvilat. En ala itku kurkussa tappeleen naiden kanssa, kun koko muu reissu on ollut niin huippukiva.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Avignonista hyvaa paivaa

Terhi tuossa tuskailee vieressa kuvien kanssa, mina voisin kirjoittaa jotain bullshittia.

Taa kaupunki on hirmu kiva, ja oikeesti mulla on sellanen tuntu kuin olis Kreikassa. Niin moni asia on samanlainen. Terhi jo tympaantyy mun fiilistelyyn. "Et sakaa naista Jerusalemeista tykkais ellet olis ajautunu sinne Kreikkaan vaihtoon"...no ehka en, mutta koskaan ei voi tietaa minne ajautuu ja mihin ihastuu.

Pestiin eilen pyykkia ja oltiin ehka vahan vasyneita. Kulutettiin aikaa pelaamalla pyykkilottoa :D Veikkailtiin mika trasu jaa paallimmaiseks ku rumpu pysahtyy. Otettiin videokuvaa ja kaikkea! Sit kuivausrumpu ei toiminu ja saatiin pyykkinarulleki kayttoa. Kiinalainen kamppis ei varmaan kovin hurrannu meen virityksille xD

Tanaan kaytiin puutarhassa hienossa linnoituksessa, joka kai oli vanha luostari. Matkittiin junassa tapaamamme slovenialaisen aksenttia. Veri pik, veri lonk. Oltiin ehka taas vasyneita :D Maisemat oli upeita, puutarhakin kaunis vaikkei siella juuri mikaan kukkinut.

Hyvin on toistaiseksi ainakin enkulla parjatty taal ranskan maalla. Ja saatu ystavallista palvelua. Ehka Pariisis on sitten toinen meininki? Tai sit pelotteluja ei oo uskominen.

satunnaisia kuvia sokkona

Ma alan hyvin nopeasti luovuttamaan naiden kuvien lisaamisien kanssa.

Nyt kun viimein oisi kone, jolla se onnistuu, ei taa pirulainen nayta niita kuvakkeita, joten en voi tietaa, mitka kuvat on ne, jotka aattelin laittaa.

Alkaa loppuun huumori kesken. Mutta koska oon tota usb-piuhaa kantanu mukana, niin laitan nyt randomilla jotain kuvia. En tia yhtaan, etta mita.

AS

Interlaken assalta


okei; taa on bernin fysiikkapuistosta. Mervi testaa jotain veden pumppaamista. Vittu, mita kuvia osu :D


ho, ei saa laskea makea portaissa :(


Jes, taa on hyva! sandaalit hajos. Mun varpaat on ihan hirvees kunnos, yak!!! Nilkassa tosi paha otokanpurema.


Mervi pari tuntia sitten


Alpin nokasta.


Yhyy, ei yhtakaan edustavaa kuvaa musta.

PS: seuraavalle reilille mukaan alushousuja, jotka EI mee perseenvakoon koko ajan ja lisaksi sahkokarpaslatka, raidia ja offia. Muuten menee hyvin.

******************

Niin ja toinen PS: jos ihmisilla ei ole mitaan menoa 7.7. niin tulkaa mun luo Myyrmakeen. Aateltiin Mervin kanssa, etta olisi kiva pippaloida ja nahda ihmisia ja sosiaaliseerata ja sen sellaista. TAMA OLI SIIS KUTSU!

tiistai 19. kesäkuuta 2007

vastoinkaymisista voittoon

Suoraan paperipaivakirjasta kopioitua. Ensin Interlake-valitus...

"Taa paikka on kylla pettymys, oletin et taa olis symppis pikkukauupunki, mut taa onki Plataniaksen kaltanen turisttirysa. Heti alkuun tultiin hostellille ja jatettiin rinkat sailoon. Sinne jai myos sit Lonely Planet tja ei sit loydetty turisti-infoa mistaan. Yksittaisia lippuja ja lappuja, ei mitaa ttietoa kavelyreitetista, joita oletin taalta loytavani. Juna huipulle maksaa yli 100e ja alennusta ei heru reilikortilla. Oltii kahen vaiheilla, mut nyt jo sita mielta ettei menna.

Hostellin muija ei oo meen mieleen. Huone on pieni eika oo lukkolokeroita, mut eikohan yks yo mee. Ei suostuttu maksaan peitoista. Im from Finland. Kylla saa luvan tarjetaa"

Zurichin valitusvirsi....

"Interlake ja Zurich oli niin surkeiden sattumusten sarja. Aattelin et tonni saattas kaantya kaupunkia vaihdettaessa, mutta ei. Eka yrittamamme hostelli oli taynna. Marsseiimme toiseen, kalliimpaan, ja niilla oli tarjota vaan yksi yo. Siihen oli sitten tyydyttava. Aateltiiin et seuraava paiva iolis kuitenkin aikaa nahtavyyksille kun vasta yojunalla lahettas Barceloonaan. No se ei sit mennykaa ihan niin. Humpattiin koko paiva kyliilla eika menty vesiputoukselle eika elaintarhaan kun "kylla huomenna ehtii". Sit mentiin varaan niit Barcelonan lippuja niin yllatys oli melkoinen. Ensinnakaan juna ei kulje ku ma/ke/pe eli meen olis pitany taikoo toinen hostelliyo jostain. Ja toisekseen hinta hipo pilvia. Nukkumapaikka ooli yli 100 shillinkia ja istumapaikka noin 70 sgillinkia. Unohdettiin sit koko homma ja painuttiin hostellille tekeen uutta sotasuunnitelmaa."

Onneksi tanaan onni kaantyi! Lahdettiin Avignoniin, Etela-Ranskaan. Matka sujui hyvin ja perilla odotti kaunis "Jerusalem". Terhi nimittaa kaikkia historiallisia kivikaupunkeja Jerusalemeiksi. Ollaan taal kaks yota ja ehka sit on Barcelonan vuoro. Tai sitten ei. Olis hirveesti kuvia teille, jos vaan jostain sais ne laitettua. Taaki on joku saatanan automaatti.

lauantai 16. kesäkuuta 2007

En osaa nyt mitaan kokonaisuutta kirjoittaa, joten kerron pienia patkia matkan varrelta koulumuistiinpanoin eli ranskalaisin viivoin.

-Muistan vielakin miten miten sloveniaksi tervehditaan ja kiitetaan. Opin sen vasta lahtiessa, silloin kun siita ei ollu enaa hyotya. Muita kielia en ole jaksanut opetella.

-Ulkomaalaisten tapaaminen on vaan vahvistanut stereotypioita. Japanilaiset on juuri sellaisia kuin kuvitteli niiden olevan ja samoin brasilialaiset. Ja positiivisella tavalla. Tarkoitan sosiaalisuutta ja hihitysta :D

-Terhi nakitti minua ylapetilta. Juoksutti tuomaan ties mita tavaroita. Ei muka uskaltanu tulla alas. Lauloi vaan Viidakkokirja-laulua "ma sanon karhunelamaa, nain luontoaiti jarjestaa sen minka toiset tyolla aikaan saa" :D Ja minahan juoksin...

-Italian ja Sveitsin erilaiset topselireiat on huijausta. toimii ihan hyvin ilman adapteriakin! Alkaa siis antako niiden hamata!

-Tehtiin taas tanaan paakalloa ruuaksi. Nam.

-Svetsi todellakin on ysareiden luvattu maa. Nytkin soi Alaniksen Hand in my pocket <3

Twelve points to DJ Bobo

Jee, eli Sveitsissä ollaan (tähän huutomerkki, mut en löydä sitä)

Aina joko koneessa tai Bloggerissa vikaa, ettei saa kuvia, mutta ehkä joskus sitten...

Italiassa siis käytiin. 2,5 tunnin pikavisiitti Venetsiassa ja sen jälkeen Veronaan, jossa meidän piti vaan yöpyä, mutta olikin sen verran kivan olonen kaupunki, että jäätiin kahdeksi yöksi. Käytiin paikallisessa Colosseumissa ja Julia-patsaan tissiä hinkkaamassa (no ei hinkattu, mut katottiin, ku muut hinkkaa. Sitä hinkkaamalla saa kuulemma uuden rakkaan, eikä meillä ollut tarvetta). Lisäksi jossain linnassakin käytiin-

Sitten Sveitsiin. Alppimaisemat junan ikkunasta olivat MAHTAVIA. Bernissä ollaan nyt (täällä ei ole vuoria juurikaan), mutta huomenna lähdemme Interlakeen ja siellä pitäisi sitten päästä kunnolla Alppien makuun.

Käytiin tänään Einstein-museossa ja tuhlasin 6 shillinkiä (ei muisteta eikä tiedetä paikallisen valuutan nimeä, joten sanotaan niitä shillingeiksi) DJ Bobon "Vampires Are Alive" -sinkkuun :DD

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Puoliväli-raportti

JUNAT
- Paikkavarauksia tehty satunnaisesti. Kalliimpia, mitä on annettu ymmärtää.
- Reililippua ollaan yleensä vain vilkaistu. Harva konduktööri jaksanut kunnolla tarkistaa.
- Aivan turhaa pelottelua joka puolella siitä, miten eri vaunut menee eri määränpäihin ja niiden kanssa pitää olla tarkkana. Nimittäin konduktööri kyselee monta kertaa matkan aikana, minne on menossa (jos junan vaunut siis menevät eri kohteisiin) ja tarkistaa, että ollaan oikeassa vaunussa.
- Aikataulukirjasta on ollut hyötyä. Ehdottomasti.

MAJOITUS
- Ei etukäteen varattu mitään. Vain yksi hostel on ollut täynnä niistä, joihin on yritetty.
- Kaikki yöt nukuttu dormeissa.
- Keskihinta 20 e / yö / henkilö

RUOKA
- Kerran syöty "kalliisti", kolme kertaa halvasti ja loput ruokakaupasta tai snägäriltä.
- Vesijohtovettä ollaan juotu joka paikassa, paitsi Italiassa.
- Yhdet alkoholiannokset ollaan juotu koko reissun aikana.

RAHA
- Suunniteltu budjetti max 50 e /päivä.
- Todellinen kulutus keskimäärin 44 e / päivä.
- Luottokorttia ei olla tarvittu vielä kertaakaan. Käteisvarat nostettu Mervin Visa Electronilla.
- "Shoppailut": Mervi ostanut kaksi laukkua, minä yhden kaulakorun. Kaikki muu on ostettu tarpeeseen (apteekki jne).
- Luvassa isoja rahareikiä (Disneyland! ja tämä Sveitsi kai on kallis).
- Vessoista ollaan maksettu yhteensä 17 snt koko aikana :D Ollaan hyödynnetty huonosti vartioidut museot ja koulut XD Ja mäkin olen päässyt junan vessa -kammostani näin pakon edessä.
- Kävelemällä ollaan säästetty paljon.

VARUSTEET
- Lukko on ollut tarpeen. Samoin neula ja lanka.
- Pyykkiä on pesty kahdesti koneella, kerran käsin.
- Jouduttu ostaan sateenvarjot.
- Omia lakanoita tarvittu neljänä yönä.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Viimeinen tunti Ljubljanassa

OMFG, nettikahvilan tati tuntee meidat jo :D Joka paiva kayty, hups.

Tanaan lahdetaan Italiaan (vaikka alunperin ei pitanyt siella kaydakaan).

Hitto vie, taalla Ljubljanassa olisi voinut viela hetken aikaa viihtyakin! Eilen saatiin paikallinen opas: Mirvan vanha kamppis! Todella mukava tytto ja osasi kertoa paljon sellaisia asioita, joista ei ikina itse oltaisi jaksettu ottaa selvaa.

Tama kuva on omistettu Mirvalle:


Ja tassa katutaidetta mun makuuni ;D Klikkaamalla tosiaan saa isomman kuvan nakyviin.


Kaytiin Ljubljanan linnassakin, joka oli ulospain tosi upea, mutta sisalta oli kaikki uusittu, eika edes yritetty tehda vanhan nakoiseksi. Pilattu siis kokonaan :( Keta kiinnostaa vanha linna, missa kaikki on modernia? Lisaksi linna sijaitsi kukkulalla, josta oisi ollut hienot nakymat alas, mutta siella kasvoi niin vahvasti puita ja puskia, etta mitaan ei nahnyt, ellei olisi maksanut kolmea euroa, etta paasee kiipeaan torniin. No ei maksettu eika siis nahty mitaan.

Taalla on tosi paljon suomalaisia! Meidan hostellissakin useita ja sitten tuolla kylilla aivan hirvittavan paljon!

Aika pitkalti olen naemma ottanut pystykuvia taalta, joten en nyt ala niita laittaan, kun vaarinpain jaavat kuitenkin. Perkeleen Windows ja Blogger, kun eivat osaa itse kaantaa >:/ Ne, mitka oon laittanut Livejournalin kautta, meni itellaan oikeinpain. Tai sitten kuvittelin vain. Huoh, ikava ainakin maccia.

Taas jotenkin meni valittamiseksi, vaikka taalla on ollut todella hienoa! Paljon hienompaa, kuin osasimme etukateen kuvitella.

maanantai 11. kesäkuuta 2007

x kilometria, y tuntia

En oikeesti osaa sanoa montako kilometria edettiin tai kuinka monta tuntia oikeesti istuttiin junassa mutta kahden paahanpiston seurauksena saavuttiin tanaan Ljubljanaan! Brysselista lahtiessamme olimme viela vakaasti vanhassa suunnitelmassa mutta sitten alkoi ajatus kutkuttaa etta josko otettas ilo irti valinnanvapaudesta tehtas jotain muuta.

Siina vierahti varmaan tunti jos toinenkin aikataulukirjan ja matkaoppaan parissa. Eri vaihtoehtojen jalkeen paadyttiin ottaan yojuna Muncheniin. Siella oli tarkotus olla yota ja suunnata huomenna Sloveniaan. Asemalle saavuttua vasy painoi silmaa, ajatus Munchenista ei innostanu ja heitin ajatuksen etta jospa lahettais samantien. Aikataulukirja esiin, juna lahtee muutaman minsan kuluttua. Akkia raide jostain...puolijuoksua...ja ehdittiin!

Samaan koppiin meen kans oli eksyny joku Slovenialainen mies joka yksinpuhui lahes koko matkan. Ihan mielenkiintoista kyllakin, ei siis mitenkaan negatiivisessa mielessa. Maisemat Itavallassa oli huikeat!!!

Taala majottauduttiin hostelliin, joka on tehty vanhaan vankilaan. Ja Mirva on tehnyt sinne jotain tilataidetta, jota ei tosin viela ehditty loytaan.

Postitati myi mulle vaaria merkkeja! Ma en kuullu mitaa sen puheesta ja ei sekaa sit varmaan mun. Turisti-infossa sitten otin asian esille ja asiat selkes.

Nyt vasy painaa silmaa ja parin paivan suihkuttomuus alkaa tuntua ja nakya. Suuntana hostelli siis. Huomenna jalleen yksi linna!

Vain ja ainoastaan kasilleni omistettu merkinta. Saalipisteita?

Musta tuntuu, etta taidan olla allerginen takalaisille otokoille. Tai siis Saksassa kun oli nilkat taynna hyttysen puremia, niin ne oli ihan normaaleita. Mutta belgiassa saamani puremat ovatkin sitten ihan omaa luokkaansa!

Kuvasin vain isoimmat.




Toinen kuva. Mervia arsyttaa, kun meuhkaan vaan koko ajan noista ja jatkuvasti yritan peilailla niita (en nae, kun ovat tuolla takana), etta ovatko suurentuneet tai mitaan.

Mervilta ei herunut aluksi yhtaan sympatiaa, mutta pelastus oli, kun menin takalaiseen apteekkiin ja vilautin vahan kattani, niin oli se apteekki-tadin ilme nakemisen arvoinen! Sain jotain tokottia noihin, mutta sen jalkeen itse asiassa kuumottavat vaan enempi. Perhana.

No, jospa ne nyt rauhoittuisivat jossain vaiheessa. Ovat ne nyt jo tuossa melkein pari paivaa olleet, joten tuskin enaa pahenevat.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Saksassa taas

Rotterdamin kirjastosta lähdettyämme (ilmaisen netin siis, kjeh) alkoi helvetillinen kaatosade ja kastuttiin kaikki tyynnin >:/ Kenkiä piti sitten roikotella koko seuraava päivä rinkan ulkopuolella, että kuivahtaisivat. Nooh :D

Nälkä oli helvetillinen ja keittelimme sitten makaroonit hostelilla ja paistettiin jauhelihaa. Voi luoja, miten niinkin yksinkertaisista ainesosista voi tulla niin taivaallista ruokaa! Nam!

Eilen aamulla lähdimme sitten Belgiaan, josta valitsimme kohteeksemme Gentin (kiitos vihjeestä Livejournalin puolella). Junan sinne saavuttua olin ihan sarvi otsassa, koska maisemat olivat aika... noh, slummimaiset ja minä kun en tykkäile "sontaisista" paikoista ;D Kyllä se pian iloksi muuttui, kun pääsimme Gentin keskustaan. Aivan mahtavan upean ihana kaupunki! Ja linnakin ja kaikkea!

Käytiin linnassa. Oli hienoa kyllä. Keskiaikaista tunnelmaa pilasi vain Coca Cola -automaatti puskan takana ;D

Kaupungin ainoassa hostellissa oli mainiosti tilaa ja huonekavereiksi saatiin kaksi japanilaista tyttöä sekä kaksi suomalaista(!!!) Suomi-tytöt olivat au paireina Brysselissä ja juttelimmekin sitten myöhälle yöhön kaikenmoisesta. Oli hauskaa, kiitos seurasta ja terveisiä sinne Brysseliin!

Tänä aamuna junalla Brysseliin ja sieltä sitten Kölniin. Olemme nyt siis Kölnissä ja odottelemme myöhäisiltaa, jolloin lähtee yöjuna Müncheniin. Muutettiin matkasuunnitelmaamme! Mutta siitä sitten lisää, jahka toteutuu :)

Kuvia!!! (kerrankin kunnon kone käytettävissä)

...mutta silti osa väärinpäin, sori

Matkalla Amsterdamiin



Mervi ja meidän vuokrapyörät



Turisti ja puukengät



"Bug´s life" -juna :D Amsterdamista Rotterdamiin



Royal Room -huoneemme Rotterdamin hostellissa :)



Tuulimyllyjä Kinderdijkissä Rotterdamin lähellä



Rotterdamin kaatosateen jälkeen varusteet kaipasivat kuivattelua.


Linna Gentissä


Gentin asemalla naama messingillä


Belgialaista suklaata! Eipä ollut varaa ostaa XO Ostettiin kauppakaupasta, mutta hyviä oli nekin :]

perjantai 8. kesäkuuta 2007

possyttelevien arkkitehtien kaupunki

Rotterdamissa ollaan ja pikaisesti kirjotan kirjaston ilmaselta koneelta.

Kaupunki on hmm...persoonallinen. Joka talo erilainen, vain mielikuvitus rajana. Arkkitehdit vetany liikaa pilvee ;D Helvetin hienoja ja mukavan erilaisia historiallisten kaupunkien jalkeen.

Turisti-infon opastamana paadyttiin hostelliin, jonka on sisustanut paikalliset taideopiskelijat. Jokainen huone on oman teemansa mukainen ja me paastiin royal roomiin eli prinsessakammariin :)

Eilen vietettiin lepposaa paivaa. Pestiin pyykkia ja kuivausrumpua odotellessa katsottiin Baywatchia rantateemaisessa olohuoneessa. Illalla kaytiin elokuvissa katsomassa uusi pirates. Elokuva meni suurimmilta osin ohi kun vanhat juonenkaanteet oli unohtuneet ja merirosvoenglanti teetti valilla vaikeuksia. Mutta olipa salissa hiiri meita viihdyttamassa! Tays tyo etta sain pidettya Terhin penkissaan, meinasi samantien rynnia ulos.

Tanaan kaytiin katsomassa ihanaa tuulimyllypaikkaa. Sellainen paattireissu. Tuulimyllyt vaan on niin ihania.

Kuvia saatte kunhan se on teknisesti mahdollista.

Huomenna Belgiaan.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

ihana pyorakaupunki

Kirjoitan sitten minakin versioni Amsterdamista.

Mutta sita ennen junamatkalle Bremenista tanne. Yritin Bremenissa ostaa sita aikataulukirjaa ja kahden virkailijan ja kovan selittelyn jalkeen mulle jai kateen opus, jossa on vain Bremista lahtevat junat. Ketutti. Ei sentaan maksanut mitaan.

Vahingosta viisastuneena tongein pallontallaajista esiin, etta kirjan nimi on Kursbuch Europe. Ja vaihtoajalla matkan varrella Duisburgissa marssein sikalaiselle tiskille tuon nimen kanssa ja johan onnisti! Kirja maksoi 12e, mutta on ehdottomasti hintansa vaarti. Luin sita niin haltioissani etta Terhi taisi tulla jo mustasukkaiseksi kirjalle xDD

Amsterdamiin saavuttua tosissaan tupsahdettiin heti johonkin lyhty-alueelle. Tunsin oloni naurettavan naiiviksi kun ensimmainen ajatus oli "kas, tuo rouva unohti vetaa verhot eteen kun vaihtoi vaatteita". Sitten tuli vastaan toinen ja tajusin mista on kyse. Ei helv.

Univelkaa on kertynyt. En ole yhtaan yota nukkunu kunnolla. Olen kateellinen Terhin unenlahjoille, oli hairiotila mika hyvansa niin sen petista kuuluu tasanen tuhina. Josko tahankin tottuisi.

Tan paivan pyoravuokraus oli aivan paras juttu. Tama on aivan ihana kaupunki, taynna mummiksia :D Kolme tuntia huristeltiin kanaalinvarsia. Edes ketjujen tippuminen ei masentanut. Hassua etta niilla muuten on sellaset umpikotelot taala. Ei voinu ite ketjuja laittaa takas kun ei ollu avaamiseen tarvittavia tyokaluja.

Navigointi, hah. Meen kamppis sanoi menneensa jarjestetylle pyoraretkelle kun ei olis parjanny omin pain kartan kanssa. Tsiis. Olen salaa ylpea siita etta osaan lukea karttaa ja silla vimmalla sitten valittiin omatoiminen pyoraily. Olkoonkin etta se paasi organisoidullaan ekskursiolle juustolaan ja puukenkatehtaalle.